Suutarit.com — Kertoo mistä suutarit löytyvät Suomessa

Tiedotteet: Terveysjalkineet ja kompressiosukat jalkojen turvotuksen lieventämiseen

Tuki- eli kompressiosukat (joskus pelkät säärystimet) ovat kestovillitys kuntosaleilla ja pururadoilla, sillä urheilijat ovat jo vuosia sitten havainneet niiden tuovan selkeitä etuja, koska ne:

Tukevat kompressiosukat voivat myös osaltaan tukea jänteitä ja siten vähentää erityisesti akillisjänteen ärsytystä. Eivät yksi koripalloilijoiden ja kuntohölkkääjien arsenaaliin kompressiosukat kuulu, sillä ne ovat suositeltava lisävaruste myös seisomatyön tekijöille. Yhdistettynä terveysjalkineisiin, kuten sveitsiläisen Joyan valmistamiin sandaalimallisiin läpsyttimiin, saa käyttäjä kaksinkertaisen edun:

Kovalla alustalla seistessä elopaino keskittyy juurikin jalkoihin aiheuttaen turvotusta ja suoranaista särkyä erityisesti nivelissä. Terveysjalkineen hankkimista voi perustella itselleen työmukavuuden kasvattamiseksi, ja kivuliaiden nivelongelmien riskin pienentämiseksi. Esimerkiksi plantaarifaskiitin, siis kantapäässä tuntuvan ”luupiikin” aiheuttamaa kipua voidaan lieventää käyttämällä seistessä fysioterapeuttisia terveysjalkineita. Terveysjalkineiden verkkokauppoja on Suomessa useita. Niistä suosituimmat lienevät Maahiset sekä Fysiomyynti.


Kuva: Iwan Beijes

Periaatteessa tavallisen jalkineen voi taikoa terveysjalkineeksi asettamalla siihen askellusta joustavan pohjallisen ja kantatyynyn, mutta oikeat, modernit terveysjalkineet sisältävät muitakin ominaisuuksia; tärkein niistä on jalan tukeminen pitkittäis- ja poikittaissuunnassa. Jalan tukeminen terveysjalkineen sisällä vähentää virheasentoja ja kasvattaa pinta-alaa, nimittäin jalkaholvia — se levittää kehonpainon vähemmän pistemäiselle alueelle.

Luonnonvara- ja biotalouden tutkimuksessa 18/2018 nimeltä Kosteikkokasveista uusia elinkeinomahdollisuuksia ehdotetaan, että tulehdusperäistä jalan turvotusta voidaan mahdollisesti lieventää erityisesti mesiangervon maanpäällisistä osista valmistetuilla uutteilla. Samassa julkaisussa mainitaan myös luhtavuohennokka, jonka flavanoniglykosideillä on mahdollisesti tulehdusta estävää vaikutusta. Flavonoleja ja flavanoneja saa erityisesti appelsiinista, mutta jonkin verran myös karpalosta, puolukasta ja mustikasta. Klikkaa tästä jos haluat lukea tarkemmin mitä flavanonit ovat.

Tämä tiedote julkaistiin 23. päivä kesäkuuta 2021 kirjoittajan Petri I. toimesta. Ikilinkki julkaisuun on tässä.

Suutarit.com ei voi taata tietojen paikkansapitävyyttä. Auta pitämään tiedot ajan tasalla ilmoittamalla uusista aukioloajoista, osoitteenmuutoksista jne. Jos haluat esimerkiksi korjausompelua tai muita sellaisia palveluita, ne eivät yleensä kuulu suutareille vaan ompelimoille. Silloin Ompelimot.com on oikea paikka.